Tecnotree toimittaa yhtenäisen palveluiden itsepalveluratkaisun merkittävälle operaattorille Länsi-Afrikassa

Tecnotree Oyj
Lehdistötiedote
6.6.2012 klo 08.30 

 

Espoo – Tecnotree on saanut uuden tilauksen merkittävältä teleoperaattorilta Länsi-Afrikasta yhtenäisestä palveluiden itsepalveluratkaisusta. Ratkaisua käytetään parantamaan asiakas- ja itsepalvelua jatkuvasti kasvavalle joukolle kiinteän- ja matkapuhelinverkon yksityis-, yritys- ja datatilaajia, jotka ovat joko ennakko- tai kuukausilaskutuksen piirissä. Tilauksen koko on 1,7 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria ja toimitukset tullaan tekemään arvioiden mukaan vuoden loppuun mennessä.

Ratkaisu perustuu Tecnotree AgilityTM Care –asiakaspalvelutuotteeseen, jonka avulla asiakkaat voivat itse hallita palvelujaan miellyttävän käyttökokemuksen kautta. Asiakkaat voivat mm. selata ja maksaa laskujaan Internetissä, määritellä liittymäänsä kuuluvat palvelut ja tuotteet henkilökohtaisten mieltymyksiensä mukaisesti sekä selata ja muokata henkilökohtaisia tietojaan.

Operaattori vuorostaan hyötyy siitä, että asiakaspalveluhenkilöstö pystyy näkemään kaikki asiakastiedot luotettavasti yhdessä paikassa. Tämä tuo säästöjä usealla eri tavalla: Tecnotreen yhtenäinen ratkaisu voi esimerkiksi pienentää ylläpito- ja tukikustannuksia, koska operaattori ei tarvitse useita tukijärjestelmiä. Operaattorin tehokkuuden voidaan myös olettaa parantuvan, sillä ratkaisun ansiosta puhelinpalvelukeskukseen tulevien puheluiden ja virheilmoituksien määrä vähenee, ja verkkomaksutoiminnallisuuden ansiosta saatavien perintäkulut pienenevät.

”Nykyinen tuotestrategiamme keskittyy kehittämään operaattoreista digitaalisia markkinapaikkoja. Ratkaisumme tukevat palveluiden entistä tehokkaampaa paketointia, itsepalvelun käyttöä ja liittymän personointia sekä tuovat hyötyä ja iloa sekä yksityis- että yritysasiakkaille”, sanoo Timo Laaksonen, Tecnotreen kaupallinen johtaja. ”Vaikka kyseessä on globaali trendi, on mielenkiintoista huomata, että erityisesti kehittyvien markkinoiden operaattorit ottavat nyt nopeita askeleita kehittyäkseen digitaalisiksi markkinapaikoiksi.”

 

Lisätietoja
Timo Laaksonen, kaupallinen johtaja, puh. +358 9 804 781

 

Tecnotree lyhyesti

Tecnotree on kansainvälinen operaattoreiden IT-ratkaisujen toimittaja, joka tarjoaa palveluita ja ratkaisuja veloitukseen, laskutukseen, viestimiseen, asiakkuudenhallintaan ja sisältöliiketoimintaan. Tecnotreen ratkaisujen avulla tietoliikennepalvelujen tarjoajat voivat kasvattaa liiketoimintaansa luomalla digitaalisten palvelujen markkinapaikkoja, ja kasvattaa lisäarvoa asiakkaidensa elinkaaren kaikissa vaiheissa. Tecnotree tunnetaan joustavuudestaan ja sitoutuneisuudestaan. Yhtiöllä on yli 900 työntekijää, jotka palvelevat maailmanlaajuisesti yli 100 operaattoria. Yhtiön osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:n päälistalla tunnuksella TEM1V. Lisää tietoa yrityksestä osoitteessa www.tecnotree.com

Tecnotree Corporation, Finnoonniitynkuja 7, FIN-02271 Espoo, Finland, Tel +358 9 804 781 | Privacy Statement | Personal Profile

Tecnotree VAT no. FI16515770