Tecnotree Oyj
Pörssitiedote
13.4.2016 klo 8.33
Tecnotree Oyj:n tilintarkastajat ovat antaneet seuraavan tilintarkastuskertomuksen tilikaudelta 1.1.-31.12.2015 Tecnotree Oyj:n yhtiökokoukselle:
TILINTARKASTUSKERTOMUS
Tecnotree Oyj:n yhtiökokoukselle
Meidät on valittu tilintarkastamaan Tecnotree Oyj:n kirjanpito, tilinpäätös, toimintakertomus ja hallinto tilikaudelta 1.1.–31.12.2015. Tilinpäätös sisältää konsernin taseen, tuloslaskelman, laajan tuloslaskelman, laskelman oman pääoman muutoksista, rahavirtalaskelman ja liitetiedot sekä emoyhtiön taseen, tuloslaskelman, rahoituslaskelman ja liitetiedot.
Hallituksen ja toimitusjohtajan vastuu
Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta ja siitä, että konsernitilinpäätös antaa oikeat ja riittävät tiedot EU:ssa käyttöön hyväksyttyjen kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) mukaisesti ja että tilinpäätös ja toimintakertomus antavat oikeat ja riittävät tiedot Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten mukaisesti. Hallitus vastaa kirjanpidon ja varainhoidon valvonnan asianmukaisesta järjestämisestä ja toimitusjohtaja siitä, että kirjanpito on lainmukainen ja varainhoito luotettavalla tavalla järjestetty.
Tilintarkastajan velvollisuudet
Velvollisuutenamme on antaa Suomessa noudatettavan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti suoritettavan tilintarkastuksen perusteella lausunto tilinpäätöksestä, konsernitilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta. Tilintarkastuslaki edellyttää, että noudatamme ammattieettisiä periaatteita. Perustelut lausuntojen antamatta jättämiselle -kappaleessa kuvatusta seikasta johtuen emme kuitenkaan ole pystyneet hankkimaan tilintarkastuslausuntojen perustaksi tarpeellista määrää tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä.
Perustelut lausuntojen antamatta jättämiselle
Kuten hallituksen toimintakertomuksen kohdissa Riskit ja epävarmuustekijät ja siinä kappaleissa Asiakasprojektien toteutuminen, kannattavuus ja ennustettavuus sekä Kansainväliseen toimintaan, saamisiin ja kehittyviin markkinoihin liittyvät riskit todetaan ja konsernitilinpäätöksen liitetiedosta 18 Myyntisaamiset ja muut lyhytaikaiset saamiset ilmenee, asiakas- ja osatuloutussaataviin sisältyy 14,1 miljoonan euron projektisaatava. Kyseinen saatava sisältyy myös emoyhtiön taseen osatuloutussaataviin. Emme ole saaneet riittävässä määrin tarkoituksenmukaista tilintarkastusevidenssiä saatavasta.
Lausuntojen antamatta jättäminen
Perustelut lausuntojen antamatta jättämiselle -kappaleessa kuvatun seikan merkittävyydestä johtuen emme ole pystyneet hankkimaan tilintarkastuslausunnon perustaksi tarpeellista määrää tarkoitukseen soveltuvaa tilintarkastusevidenssiä. Näin ollen emme anna lausuntoja tilinpäätöksestä emmekä toimintakertomuksesta.
Osavuosikatsaus ajalta 1.1.–30.6.2015
Arvopaperimarkkinalain 7 luvun 8 §:n 2 momenttiin viitaten toteamme, että edellä mainittu seikka tulee ottaa huomioon arvioitaessa konsernin ajalta 1.1.–30.6.2015 laaditun osavuosikatsauksen säännösten mukaisuutta.
Helsinki 13. huhtikuuta 2016
KPMG OY AB
Toni Aaltonen
KHT
TECNOTREE OYJ
JAKELU
NASDAQ Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.tecnotree.com
Tecnotree lyhyesti
Tecnotree on kansainvälinen teleoperaattoreiden IT-ratkaisujen toimittaja, joka tarjoaa ratkaisuja palveluiden, asiakkaiden ja laskutuksen hallintaan. Tecnotree auttaa tietoliikennepalvelujen tarjoajia kehittämään liiketoimintaansa kohti digitaalisten palvelujen markkinapaikkoja. Tecnotreen ratkaisujen avulla operaattorit voivat tarjota yksilöllisiä palvelupaketteja, parantaa asiakaskokemusta ja kasvattaa lisäarvoa asiakkaidensa elinkaaren kaikissa vaiheissa. Yhtiöllä on noin 1000 työntekijää, jotka palvelevat maailmanlaajuisesti noin 90 operaattoria noin 70 eri maassa. Yhtiön osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:n päälistalla tunnuksella TEM1V. Lisää tietoa yrityksestä osoitteessa
www.tecnotree.com.
Tecnotree Corporation, Finnoonniitynkuja 7, FIN-02271 Espoo, Finland, Tel +358 9 804 781 | Privacy Statement | Personal Profile
Tecnotree VAT no. FI16515770