4G houkuttaa ja koukuttaa uskollisia asiakkaita

Tecnotree Oyj
Lehdistötiedote
26.2.2013 klo 8.30 

Barcelona, Espanja – Telealan IT-ratkaisujen toimittaja Tecnotree julkisti tänään raportin, jossa selvitetään sitä, miten teleoperaattorien asiakkaiden uskollisuus syntyy. Tulosten mukaan asiakkaiden ja operaattorien näkemykset uskollisuuden syistä ovat kaukana toisistaan.

Raportin mukaan asiakkaiden mielestä sekä vaihtuvuus että uskollisuus selittyvät yhdellä ratkaisevalla tekijällä. Tällainen tekijä oli esimerkiksi hinta (vastaajista 24%), laitepäivitys (21%) tai palvelupaketti (15%). Operaattoreista taas 55% oli sitä mieltä, että asiakasuskollisuuden ja vaihtuvuuden takana on useamman eri tekijän yhteisvaikutus. Yhtä mieltä sekä asiakkaat että operaattorit olivat siitä, että 4G-palvelut tulevat nousemaan uskollisuuden kannalta ratkaiseviksi tekijöiksi.

Yli 60% kuluttajista arvioisi uuden 4G-laitteen myötä kuluttavansa enemmän rahaa muihin kuin puheluihin, ja operaattoreista 48% uskoo 4G:n yleistymisen lisäävän datan siirtämiseen käytettävää rahamäärää. Samaan aikaan 59% kuluttajista ei epäröisi vaihtaa operaattoria, mikäli heidän nykyinen operaattorinsa ei tarjoa mahdollisuutta 4G-yhteyksiin.

Kyselyn mukaan 94% kuluttajista piti itseään uskollisena nykyiselle operaattorilleen. Tämä on ristiriidassa sen kanssa, että yksi viidestä kertoi vaihtaneensa operaattoria viimeisen puolen vuoden aikana, ja suunnilleen yhtä moni aikoi tehdä niin muutaman kuukauden sisällä.

Tuloksista selviää myös, että pitkäaikaisimmat asiakkaat käyttävät enemmän rahaa muihin kuin perustason puhelinpalveluihin. Asiakasuskollisuuden varjelemiseksi operaattoreiden kannattaa pitää nykyiset asiakkaansa tyytyväisinä kehittämällä jatkuvasti palvelutarjontaansa.

"Raportti osoittaa selvästi, että operaattorien pitää pysyä kehityksessä mukana. Kaikki haluavat uskollisia asiakkaita, mutta se tarkoittaa operaattorien uudistumista niin hinnoittelussa, palveluissa kuin tarjottavissa laitteissakin", Tecnotreen kaupallinen johtaja Ilkka Aura sanoo.

Raportti on ladattavissa osoitteessa www.tecnotree.com/whitepapers.

Lisätietoja
Kaj Hagros, toimitusjohtaja, puh 040 849 1749
Ingrid Peura, viestintätoimisto Netprofile, puh. (09) 6812 080, info@netprofile.fi

Tecnotree lyhyesti
Tecnotree on kansainvälinen teleoperaattoreiden IT-ratkaisujen toimittaja, joka tarjoaa ratkaisuja palveluiden, asiakkaiden ja laskutuksen hallintaan. Tecnotree auttaa tietoliikennepalvelujen tarjoajia kehittämään liiketoimintaansa kohti digitaalisten palvelujen markkinapaikkoja. Tecnotreen ratkaisujen avulla operaattorit voivat tarjota yksilöllisiä palvelupaketteja, parantaa asiakaskokemusta ja kasvattaa lisäarvoa asiakkaidensa elinkaaren kaikissa vaiheissa. Yhtiöllä on yli 1100 työntekijää, jotka palvelevat maailmanlaajuisesti yli 100 operaattoria yli 70 eri maassa. Yhtiön osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:n päälistalla tunnuksella TEM1V. Lisää tietoa yrityksestä osoitteessa www.tecnotree.com.

 

 

Tecnotree Corporation, Finnoonniitynkuja 7, FIN-02271 Espoo, Finland, Tel +358 9 804 781 | Privacy Statement | Personal Profile

Tecnotree VAT no. FI16515770