Yhtiökokouksen päätökset
Tecnotree Oyj:n 15.5.2019 pidetty varsinainen yhtiökokous vahvisti yksimielisesti vuoden 2018 tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen, ja myönsi yksimielisesti hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle vastuuvapauden tilikaudelta 2018. Yhtiökokous päätti yksimielisesti hallituksen esityksen mukaisesti, että emoyhtiön tilikauden tappio 6.839.442,02 euroa siirretään voittovarojen tilille ja, että osinkoa ei jaeta.
Yhtiökokous vahvisti yksimielisesti hallituksen ehdotuksen mukaisesti hallituksen jäsenten lukumääräksi viisi (5) jäsentä. Hallituksen jäseniksi valittiin uudelleen Jyoti Desai, Neil Macleod, Conrad Neil Phoenix ja Priyesh Ranjan ja uudeksi jäseneksi Kaj Hagros. Hallituksen jäsenet valittiin toimikaudeksi, joka päättyy ensimmäisen vaalia seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.
Yhtiökokouksessa päätettiin yksimielisesti hallituksen ehdotuksen mukaisesti hallituksen puheenjohtajan palkkioksi 50.000 euroa vuodessa, varapuheenjohtajan palkkioksi 30.000 euroa vuodessa ja muiden hallituksen jäsenten palkkioksi 23.000 euroa vuodessa. Lisäksi päätettiin yksimielisesti hallituksen ehdotuksen mukaisesti maksaa hallituksen puheenjohtajalle 800 euron ja muille hallituksen jäsenille 500 euron kokouspalkkio hallituksen kokouksiin osallistumisesta sekä hallituksen valiokuntien jäsenille 500 euron kokouspalkkio valiokuntien kokouksiin osallistumisesta.
Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin yksimielisesti hallituksen ehdotuksen mukaisesti tilintarkastusyhteisö Tietotili Audit Oy, joka on ilmoittanut päävastuulliseksi tilintarkastajaksi KHT Urpo Salon. Tilintarkastajan toimikausi päättyy ensimmäisen vaalia seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Tilintarkastajalle maksetaan palkkio kohtuullisen laskun mukaan.
Yhtiökokous päätti yksimielisesti hallituksen ehdotuksen mukaisesti myöntää seuraavat antivaltuutukset:
a. Valtuutus ylimääräisen yhtiökokouksen 14.9.2017 myöntämän valtuutuksen tilalle
Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti valtuuttaa hallituksen päättämään enintään 900.000.000 uuden osakkeen antamisesta ja/tai yhtiön hallussa olevien osakkeiden luovuttamisesta yhdessä tai useammassa erässä joko maksua vastaan tai maksutta.
Uudet osakkeet voidaan antaa ja yhtiöllä olevat omat osakkeet voidaan luovuttaa yhtiön osakkeenomistajille siinä suhteessa kuin he ennestään omistavat yhtiön osakkeita tai osakkeenomistajien etuoikeudesta poiketen (suunnattu anti). Valtuutusta esitetään käytettäväksi yhtiön toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi ja pääomarakenteen vahvistamiseksi ja sitä voidaan käyttää myös osana yhtiön kannustusjärjestelmien toteuttamista hallituksen päättämällä tavalla ja päättämässä laajuudessa.
Hallitus voi päättää maksuttomasta osakeannista myös yhtiölle itselleen. Yhtiölle annettavien osakkeiden lukumäärä voi olla enintään 1/10 kaikista yhtiön osakkeista.
Hallitus voi edellä kuvatun valtuutuksen puitteissa antaa myös osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettuja erityisiä oikeuksia, jotka oikeuttavat saamaan maksua vastaan yhtiön uusia osakkeita tai yhtiön hallussa olevia omia osakkeita joko siten, että osakkeiden merkintähinta maksetaan rahana tai käyttämällä merkitsijällä olevaa saatavaa merkintähinnan kuittaamiseen.
Uusien osakkeiden merkintähinta ja yhtiön omista osakkeista maksettava määrä voidaan merkitä kokonaan tai osittain sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon tai osakepääomaan siten kuin hallitus päättää.
Hallitus päättää muista osakeanteihin ja erityisten oikeuksien antamiseen liittyvistä ehdoista.
Valtuutus on voimassa viisi vuotta yhtiökokouksen päätöksestä lukien. Valtuutus kumoaa ylimääräisen yhtiökokouksen 14.9.2017 myöntämän valtuutuksen.
b. Yleinen valtuutus
Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti valtuuttaa hallituksen päättämään enintään 100.000.000 uuden osakkeen antamisesta ja/tai yhtiön hallussa olevien osakkeiden luovuttamisesta yhdessä tai useammassa erässä joko maksua vastaan tai maksutta.
Uudet osakkeet voidaan antaa ja yhtiöllä olevat omat osakkeet voidaan luovuttaa yhtiön osakkeenomistajille siinä suhteessa kuin he ennestään omistavat yhtiön osakkeita tai osakkeenomistajien etuoikeudesta poiketen (suunnattu anti).
Hallitus voi päättää maksuttomasta osakeannista myös yhtiölle itselleen. Yhtiölle annettavien osakkeiden lukumäärä voi olla enintään 1/10 kaikista yhtiön osakkeista.
Hallitus voi edellä kuvatun valtuutuksen puitteissa antaa myös osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettuja erityisiä oikeuksia, jotka oikeuttavat saamaan maksua vastaan yhtiön uusia osakkeita tai yhtiön hallussa olevia omia osakkeita joko siten, että osakkeiden merkintähinta maksetaan rahana tai käyttämällä merkitsijällä olevaa saatavaa merkintähinnan kuittaamiseen.
Uusien osakkeiden merkintähinta ja yhtiön omista osakkeista maksettava määrä voidaan merkitä kokonaan tai osittain sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon tai osakepääomaan siten kuin hallitus päättää.
Hallitus päättää muista osakeanteihin ja erityisten oikeuksien antamiseen liittyvistä ehdoista.
Valtuutus on voimassa viisi vuotta yhtiökokouksen päätöksestä lukien. Valtuutus kumoaa varsinaisen yhtiökokouksen 30.5.2018 myöntämän antivaltuutuksen.
Hallituksen järjestäytyminen
Yhtiökokouksen jälkeen pidetyn hallituksen järjestäytymiskokouksen tekemän päätöksen mukaisesti hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Neil Macleod ja varapuheenjohtajaksi Jyoti Desai.
Hallitus päätti perustaa tarkastusvaliokunnan, palkitsemisvaliokunnan ja nimitysvaliokunnan. Tarkastusvaliokunnan jäseniksi valittiin Priyesh Ranjan (puheenjohtaja), Jyoti Desai ja Neil Macleod, palkitsemisvaliokunnan jäseniksi valittiin Kaj Hagros (puheenjohtaja), Jyoti Desai ja Neil Macleod ja nimitysvaliokunnan jäseniksi valittiin Neil Macleod (puheenjohtaja), Conrad Neil Phoenix ja Priyesh Ranjan.
TECNOTREE OYJ
Hallitus
LISÄTIETOJA
Talousjohtaja Kirsti Parvi, puhelin +358 50 517 4569
Tecnotree Corporation, Finnoonniitynkuja 7, FIN-02271 Espoo, Finland, Tel +358 9 804 781 | Privacy Statement | Personal Profile
Tecnotree VAT no. FI16515770