Tecnotree Oyj
Pörssitiedote
14.9.2017 klo 16.15
Tecnotree Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous pidettiin tänään 14.9.2017 Espoossa.
Ylimääräinen yhtiökokous valtuutti hallituksen ehdotuksen mukaisesti hallituksen päättämään enintään 900 000 000 uuden osakkeen antamisesta ja/tai yhtiön hallussa olevien osakkeiden luovuttamisesta joko maksua vastaan tai maksutta.
Uudet osakkeet voidaan antaa ja yhtiöllä olevat omat osakkeet luovuttaa yhtiön osakkeenomistajille siinä suhteessa kuin he ennestään omistavat yhtiön osakkeita tai osakkeenomistajien etuoikeudesta poiketen. Valtuutusta esitetään käytettäväksi yhtiön toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi ja pääomarakenteen vahvistamiseksi ja sitä voidaan käyttää myös osana yhtiön kannustusjärjestelmien toteuttamista hallituksen päättämällä tavalla ja päättämässä laajuudessa.
Hallitus voi päättää maksuttomasta osakeannista myös yhtiölle itselleen. Yhtiölle annettavien osakkeiden lukumäärä voi olla enintään 1/10 kaikista yhtiön osakkeista.
Hallitus voi edellä kuvatun valtuutuksen puitteissa antaa myös osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettuja erityisiä oikeuksia, jotka oikeuttavat saamaan maksua vastaan yhtiön uusia osakkeita tai yhtiön hallussa olevia omia osakkeita joko siten, että osakkeiden merkintähinta maksetaan rahana tai käyttämällä merkitsijällä olevaa saatavaa merkintähinnan kuittaamiseen (vaihtovelkakirjalaina).
Uusien osakkeiden merkintähinta ja yhtiön omista osakkeista maksettava määrä voidaan merkitä kokonaan tai osittain sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon tai osakepääomaan siten kuin hallitus päättää.
Hallitus päättää muista osakeanteihin ja erityisten oikeuksien antamiseen liittyvistä ehdoista. Ehdotettu valtuutus on voimassa viisi vuotta yhtiökokouksen päätöksestä lukien. Valtuutus ei kumoa aiempia valtuutuksia.
TECNOTREE OYJ
Hallitus
LISÄTIETOJA
Toimitusjohtaja Padma Ravichander, puhelin +358 400 156 371
Talousjohtaja Kirsti Parvi, puhelin +358 50 517 4569
Tecnotree lyhyesti
Tecnotree on kansainvälinen IT-ratkaisujen toimittaja, joka tarjoaa ratkaisuja palveluiden, asiakkaiden ja laskutuksen hallintaan teleoperaattoreille ja muille toimijoille. Tecnotree auttaa asiakkaitaan kehittämään liiketoimintaansa kohti digitaalisten palvelujen markkinapaikkaa. Yhdessä asiakkaidensa kanssa Tecnotreen tavoitteena on auttaa kuluttajia hallitsemaan digitaalista elämäänsä paremmin.
Tecnotreen osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:n päälistalla tunnuksella TEM1V. Lisää tietoa yrityksestä osoitteessa
www.tecnotree.com.
Tecnotree Corporation, Finnoonniitynkuja 7, FIN-02271 Espoo, Finland, Tel +358 9 804 781 | Privacy Statement | Personal Profile
Tecnotree VAT no. FI16515770