Tecnotree Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätöksiä

Tecnotree Oyj
Pörssitiedote
30.05.2017 klo 13.00

Tecnotree Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätöksiä

Tecnotree Oyj:n 29.5.2017 pidetty varsinainen yhtiökokous vahvisti vuoden 2016 tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen ja myönsi hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle vastuuvapauden tilikaudelta 2016. Yhtiökokous päätti hallituksen esityksen mukaisesti, että tilikaudelta 2016 ei jaeta osinkoa ja että emoyhtiön tilikauden voitto, 1 816 403,05 euroa, jätetään omaan pääomaan.

Yhtiökokous vahvisti hallituksen jäsenten lukumääräksi viisi jäsentä. Hallituksen jäseniksi valittiin uudelleen Pentti Heikkinen, Matti Jaakola, Harri Koponen, Pirjo Pakkanen ja Christer Sumelius. Hallituksen jäsenet valittiin toimikaudeksi, joka päättyy ensimmäisen vaalia seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.

Yhtiökokouksessa päätettiin hallituksen puheenjohtajan palkkioksi 50 000 euroa vuodessa, varapuheenjohtajan palkkioksi 30 000 euroa vuodessa ja hallituksen jäsenten palkkioksi 23 000 euroa vuodessa. Lisäksi päätettiin maksaa hallituksen ja mahdollisten valiokuntien kokouksiin osallistumisesta hallituksen puheenjohtajalle 800 euron ja muille hallituksen jäsenille 500 euron kokouspalkkio.

Yhtiön tilintarkastajana jatkaa KHT-yhteisö KPMG Oy Ab, joka on ilmoittanut päävastuulliseksi tilintarkastajaksi KHT Leenakaisa Winbergin seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen asti. Tilintarkastajalle maksetaan palkkio laskun mukaan.

Yhtiökokous valtuutti hallituksen ehdotuksen mukaisesti hallituksen päättämään enintään 100 000 000 uuden osakkeen antamisesta ja/tai yhtiön hallussa olevien osakkeiden luovuttamisesta joko maksua vastaan tai maksutta.

Uudet osakkeet voidaan antaa ja yhtiöllä olevat omat osakkeet luovuttaa yhtiön osakkeenomistajille siinä suhteessa kuin he ennestään omistavat yhtiön osakkeita tai osakkeenomistajien etuoikeudesta poiketen suunnatulla osakeannilla, jos siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy. Hallitus voi päättää maksuttomasta osakeannista myös yhtiölle itselleen.

Hallitus voi antaa valtuutuksen puitteissa myös osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettuja erityisiä oikeuksia, jotka oikeuttavat saamaan maksua vastaan yhtiön uusia osakkeita tai yhtiön hallussa olevia omia osakkeita joko siten, että osakkeiden merkintähinta maksetaan rahana tai käyttämällä merkitsijällä olevaa saatavaa merkintähinnan kuittaamiseen. Hallitus päättää muista osakeanteihin ja erityisten oikeuksien antamiseen liittyvistä ehdoista. Valtuutukset ovat voimassa yhden vuoden yhtiökokouksen päätöksestä lukien.

Yhtiökokouksen jälkeen pidetyn hallituksen järjestäytymiskokouksen tekemän päätöksen mukaisesti hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Harri Koponen ja varapuheenjohtajaksi Pentti Heikkinen.  Hallitus vastaa tarkastusvaliokunnan tehtävistä. Hallitus päätti perustaa palkitsemis- ja nimitysvaliokunnan. Puheenjohtajaksi valittiin Christer Sumelius, jäseniksi Harri Koponen ja Matti Jaakola.

Hallitus on arvioinut kokouksessaan jäsentensä riippumattomuuden Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin mukaisesti. Arvioinnin perusteella kaikki nyt valitut hallituksen jäsenet ovat riippumattomia sekä yhtiöstä että sen merkittävimmistä osakkeenomistajista.


TECNOTREE OYJ

Hallitus

LISÄTIETOJA
Talousjohtaja Kirsti Parvi, puhelin +358 50 517 4569

Tecnotree lyhyesti
Tecnotree on kansainvälinen IT-ratkaisujen toimittaja, joka tarjoaa ratkaisuja palveluiden, asiakkaiden ja laskutuksen hallintaan teleoperaattoreille ja muille toimijoille. Tecnotree auttaa asiakkaitaan kehittämään liiketoimintaansa kohti digitaalisten palvelujen markkinapaikkaa. Yhdessä asiakkaidensa kanssa Tecnotreen tavoitteena on auttaa kuluttajia hallitsemaan digitaalista elämäänsä paremmin.

Tecnotreen osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:n päälistalla tunnuksella TEM1V. Lisää tietoa yrityksestä osoitteessa www.tecnotree.com.




 

Tecnotree Corporation, Finnoonniitynkuja 7, FIN-02271 Espoo, Finland, Tel +358 9 804 781 | Privacy Statement | Personal Profile

Tecnotree VAT no. FI16515770