Tecnotree Oyj sopinut 6,0 miljoonan euron saatavista, alaskirjaus 8,3 miljoonaa euroa – tulos 2016 tappiollinen

Tecnotree Oyj
Pörssitiedote
10.1.2017 klo 18.40

 

Tecnotree Oyj (”Tecnotree”) on sopinut latinalaisamerikkalaisen asiakkaansa kanssa järjestelystä, jossa asiakas maksaa yhtiölle 6,0 miljoonaa euroa pitkän aikaa sitten erääntyneistä saatavista. Yhtiö tekee jäljelle jääneisiin myyntisaataviin liittyvän noin 8,3 miljoonan euron alaskirjauksen, mistä johtuen yhtiön vuoden 2016 liiketulos on tappiollinen.

Tecnotree Oyj on sopinut 6,0 miljoonan euron myyntisaatavajärjestelyistä Latinalaisessa Amerikassa toimivan asiakkaansa kanssa. Kyseinen asiakas on yhtiön avainasiakkaita, ja sovitun järjestelyn johdosta Tecnotree on myös jatkossa asiakkaan avainteknologiatoimittajia. Tecnotree käyttää myyntisaatavajärjestelyistä saatavan tulon pitkäaikaisten velkojensa lyhentämiseen.

Asiakkaan kanssa käytyjen neuvottelujen seurauksena Tecnotree tekee vuoden 2016 viimeiselle neljännekselle noin 8,3 miljoonan euron kertaluontoisen alaskirjauksen, joka liittyy aiempina vuosina kirjattuihin tuottoihin. Tällä alaskirjauksella on samansuuruinen taloudellinen vaikutus koko vuoden 2016 liiketulokseen.

Yhtiö on aiemmissa taloustiedotteissaan arvioinut, että sen vuoden 2016 liikevaihto ja liiketulos jäävät selvästi alhaisemmiksi vuoteen 2015 verrattuna. Yhtiö arvioi nyt, että sen koko vuoden 2016 liiketulos on selvästi tappiollinen.

”Asiakkaan kanssa sovittu järjestely on pitkään kestäneiden neuvottelujen suotuisa tulos, ja jatkamme liiketoimintaa tämän asiakkaan kanssa hyvässä yhteistyössä. Tämä alaskirjaus merkitsee kyseisiin myyntisaataviin liittyvän epävarmuuden päättymistä. Aiemmin kerrotun mukaisesti varmistamme jatkossa, että asiakassopimuksemme ovat selkeitä ja helposti hallittavia kaikilla osa-alueilla, mukaan lukien nopeammin saatavat tuloutukset asiakkaalta. Käytämme myyntisaatavajärjestelyistä saatavan summan pitkäaikaisten velkojemme lyhennyksiin, mikä on kaikkien sidosryhmiemme edun mukaista”, sanoo Tecnotreen toimitusjohtaja Padma Ravichander.

Tecnotree suunnittelee julkistavansa vuoden 2016 viimeisen neljänneksen ja koko vuoden 2016 taloudellisen tuloksen 3.2.2017.

TECNOTREE OYJ

Lisätietoja:
Padma Ravichander, toimitusjohtaja, p. +97 156 414 1420
Kirsti Parvi, talousjohtaja, p. 050 517 4569

Jakelu
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.tecnotree.com

Tecnotree lyhyesti
Tecnotree on kansainvälinen teleoperaattoreiden IT-ratkaisujen toimittaja, joka tarjoaa ratkaisuja palveluiden, asiakkaiden ja laskutuksen hallintaan. Tecnotree auttaa tietoliikennepalvelujen tarjoajia kehittämään liiketoimintaansa kohti digitaalisten palvelujen markkinapaikkoja. Tecnotreen ratkaisujen avulla operaattorit voivat tarjota yksilöllisiä palvelupaketteja, parantaa asiakaskokemusta ja kasvattaa lisäarvoa asiakkaidensa elinkaaren kaikissa vaiheissa. Yhtiöllä on noin 900 työntekijää, jotka palvelevat maailmanlaajuisesti noin 90 operaattoria noin 70 eri maassa. Yhtiön osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:n päälistalla tunnuksella TEM1V. Lisää tietoa yrityksestä osoitteessa www.tecnotree.com

 

Tecnotree Corporation, Finnoonniitynkuja 7, FIN-02271 Espoo, Finland, Tel +358 9 804 781 | Privacy Statement | Personal Profile

Tecnotree VAT no. FI16515770