TECNOMEN OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSIÄ

Tecnomen Oyj:n 12.3.2008 pidetty varsinainen yhtiökokous vahvisti vuoden 2007   
tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen ja myönsi hallituksen jäsenille ja     
toimitusjohtajalle vastuuvapauden tilikaudelta 2007. Yhtiökokous päätti         
hallituksen esityksen mukaisesti, että tilikaudelta 2007 jaetaan osinkoa 0,07   
euroa osakkeelta.                                                               

Yhtiökokous vahvisti hallituksen jäsenten lukumääräksi seitsemän jäsentä.       
Hallituksen jäseniksi valittiin uudelle toimikaudelle Lauri Ratia, Carl-Johan   
Numelin, Christer Sumelius, Timo Toivila ja Johan Hammarén. Uusina jäseninä     
hallitukseen valittiin Harri Koponen ja Hannu Turunen. Hallituksen jäsenet      
valittiin toimikaudeksi, joka päättyy ensimmäisen vaalia seuraavan varsinaisen  
yhtiökokouksen päättyessä.                                                      

Yhtiökokouksessa päätettiin hallituksen puheenjohtajan palkkioksi 50.000 euroa  
vuodessa, varapuheenjohtajan palkkioksi 30.000 euroa vuodessa ja hallituksen    
jäsenten palkkioksi 23.000 euroa vuodessa. Lisäksi päätettiin maksaa hallituksen
ja valiokuntien kokouksiin osallistumisesta hallituksen puheenjohtajalle 800    
euron ja muille hallituksen jäsenille 500 euron kokouspalkkio.                  

Yhtiön tilintarkastajana jatkaa KHT-yhteisö KPMG Oy Ab ja päävastuullisena      
tilintarkastajana KHT Sixten Nyman seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen         
päättymiseen asti.                                                              

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 5.790.000 yhtiön oman     
osakkeen hankkimisesta.                                                         

Omat osakkeet voidaan hankkia vapaalla omalla pääomalla muussa kuin             
osakkeenomistajien omistusten suhteessa OMX Nordic Exchange Helsinki Oy:n       
järjestämän julkisen kaupankäynnin välityksellä niille julkisessa               
kaupankäynnissä muodostuneeseen hankintahetken käypään arvoon.                  

Osakkeita voidaan hankkia yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, käytettäväksi  
yrityskauppojen tai muiden yhtiön liiketoiminnan kehittämiseen liittyvien       
järjestelyiden toteuttamisessa, investointien rahoittamisessa, käytettäväksi    
osana yhtiön kannustusjärjestelmien toteuttamisessa, tai muutoin yhtiöllä       
pidettäväksi, edelleen luovutettavaksi tai mitätöitäväksi hallituksen           
päättämällä tavalla ja päättämässä laajuudessa.                                 

Hallitus päättää omien osakkeiden hankkimiseen liittyvistä muista ehdoista.     
Valtuutus korvaa varsinaisen yhtiökokouksen 14.3.2007 antaman valtuutuksen ja on
voimassa yhden vuoden yhtiökokouksen päätöksestä lukien.                        

Valtuutus osakeannista ja erityisten oikeuksien antamisesta                     

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 17.800.000 uuden osakkeen 
antamisesta ja/tai yhtiön hallussa olevien osakkeiden luovuttamisesta joko      
maksua vastaan tai maksutta.                                                    

Uudet osakkeet voidaan antaa ja yhtiöllä olevat omat osakkeet luovuttaa yhtiön  
osakkeenomistajille siinä suhteessa kuin he ennestään omistavat yhtiön osakkeita
tai osakkeenomistajien etuoikeudesta poiketen suunnatulla osakeannilla, jos     
siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy kuten yhtiön                
pääomanrakenteen kehittäminen, yrityskauppojen tai muiden yhtiön liiketoiminnan 
kehittämiseen liittyvien järjestelyiden toteuttaminen, investointien            
rahoittaminen taikka osakkeiden käyttäminen osana yhtiön kannustusjärjestelmien 
toteuttamisessa hallituksen päättämällä tavalla ja päättämässä laajuudessa.     

Hallitus voi päättää maksuttomasta osakeannista myös yhtiölle itselleen.        
Yhtiölle annettavien osakkeiden lukumäärä voi olla yhdessä yhtiölle             
hankkimisvaltuutuksen nojalla hankittujen omien osakkeiden kanssa enintään 1/10 
kaikista yhtiön osakkeista.                                                     

Hallitus voi antaa myös osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettuja erityisiä 
oikeuksia, jotka oikeuttavat saamaan maksua vastaan yhtiön uusia osakkeita tai  
yhtiön hallussa olevia omia osakkeita joko siten, että osakkeiden merkintähinta 
maksetaan rahana tai käyttämällä merkitsijällä olevaa saatavaa merkintähinnan   
kuittaamiseen.                                                                  

Uusien osakkeiden merkintähinta ja yhtiön omista osakkeista maksettava määrä    
voidaan merkitä kokonaan tai osittain sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon  
tai osakepääomaan siten kuin hallitus päättää.                                  

Hallitus päättää muista osakeanteihin ja erityisten oikeuksien antamiseen       
liittyvistä ehdoista. Valtuutukset korvaavat varsinaisen yhtiökokouksen         
14.3.2007 antamat valtuutukset ja ovat voimassa kaksi vuotta yhtiökokouksen     
päätöksestä lukien.                                                             

Hallituksen puheenjohtaja ja hallituksen valiokunnat                            

Yhtiökokouksen jälkeen pidetyn hallituksen järjestäytymiskokouksen tekemän      
päätöksen mukaisesti hallituksen puheenjohtajana jatkaa Lauri Ratia ja          
varapuheenjohtajana Carl-Johan Numelin. Tarkastusvaliokunnan puheenjohtajaksi   
valittiin Lauri Ratia ja jäseniksi Johan Hammarén ja Harri Koponen. Palkitsemis-
ja nimitysvaliokunnan puheenjohtajaksi valittiin Carl-Johan Numelin ja jäseniksi
Christer Sumelius ja Hannu Turunen.                                             


TECNOMEN OYJ                                                                    

Hallitus                                                                        

LISÄTIETOJA                                                                     
Lauri Ratia, hallituksen puheenjohtaja, puh. 050 2922                           
Jarmo Niemi, toimitusjohtaja, puh. (09) 8047 8799                               


JAKELU                                                                          
OMX Nordic Exchange Helsinki Oy                                                 
Keskeiset tiedotusvälineet                                                      
www.tecnomen.com

Tecnotree Corporation, Finnoonniitynkuja 7, FIN-02271 Espoo, Finland, Tel +358 9 804 781 | Privacy Statement | Personal Profile

Tecnotree VAT no. FI16515770