TECNOTREE ANTAA TULOSVAROITUKSEN

Tecnotree Oyj:n hallitus on tänään päättänyt muuttaa ohjeistusta vuodelle 2018.

Viking Acquisitions Corp. (“Viking”) on tehnyt vapaaehtoisen julkisen käteisostotarjouksen kaikista Tecnotreen liikkeeseen laskemista ja ulkona olevista osakkeista. Vikingin edellytys ostotarjouksen toteuttamiselle on saada osakkeenomistajien myyntisitoumus osakemäärästä, joka edustaa yli 90% Tecnotreen osakkeista ja äänimäärästä yhdessä muiden Vikingin hankkimien Tecnotree-osakkeiden kanssa. Koska Vikingin omistus ei ylittänyt 90 prosentin kynnystä tarjousaikana, Viking päätti jatkaa tarjousaikaa 30.4.2018 saakka.

Ostotarjouksen loppuunsaattamiseen ja aikatauluun liittyvä epävarmuus aiheuttavat asiakkaiden keskuudessa epävarmuutta ja tilausten saamisen viivästymistä. Tämä tulee vaikuttamaan negatiivisesti yhtiön kasvuun ja kannattavuuteen. Epävarmuuden jatkumisen takia yhtiö ei pysty arvioimaan liikevaihtoa ja liiketulosta vuodelle 2018.

Nykyinen ohjeistus:

Tilinpäätöstiedotteessa 5.3.2018 yhtiö antoi seuraavan ohjeistuksen:

”Yhtiö vahvisti ja vakautti toimintaansa vuonna 2017 ja keskittyy vuonna 2018 kannattavaan kasvuun. Yhtiö jatkaa ponnisteluja yhtiön taloudellisen aseman parantamiseksi ja hakee uutta rahoitusta.

Yhtiö arvioi, että sen liikevaihto vuonna 2018 on samalla tasolla kuin vuonna 2017 ja että operatiivinen kannattavuus (liiketulos) on parempi kuin vuoden 2017 oikaistu liiketulos. Vuonna 2017 yhtiön liikevaihto oli 55,1 miljoonaa euroa ja oikaistu liiketulos 9,8 miljoonaa euroa.”

Uusi ohjeistus:

Yhtiö ei anna ohjeistusta vuodelle 2018.

TECNOTREE OYJ

Hallitus

LISÄTIETOJA:
Padma Ravichander, toimitusjohtaja,
+97 156 414 1420
Kirsti Parvi, talousjohtaja,
050 517 4569
www.tecnotree.com